perjantai 23. syyskuuta 2011

Living is good - for now

Olen nukkunut viime päivinä aivan liikaa. Nukun aamuisin puoleen päivään enkä saa iltaisin unta. Terapiassa muutama vuosi sitten mietittiin, johtuuko aamunukkumiseni siitä, että haluan paeta todellista elämää. Mutta mitä nyt pakenisin?! Tällä viikolla olen käynyt töissä, nähnyt siskoani, useampaa ystävääni ja käynyt poikaystäväni kanssa syömässä. Rahankäyttö ja syöminen ovat olleet hallinnassa. Mikä on hätänä?

Suurimmat ongelmani syömisessä ovat edelleen työpaikalla syöty pikainen lounas, jolle usein päädyn valitsemaan eineksiä. Illalla taas töiden jälkeen turvaudun helposti liialliseen syömiseen. Tällä viikolla kiloja on silti lähtenyt jo lähes kokonainen puolikas, mikä tosin johtunee vain siitä, että nukkumisen takia syön päivässä vain aamiaisen, yhden isomman aterian ja iltapalan. Kiloklubin mukaan syön päivässä noin 1700 kaloria, mikä tuntuu riittävän toistaiseksi.

Nettiseksi- ja pornoriippuvuutta olen hoitanut aktiivisella livehauskalla, olen tällä viikolla pitänyt itsestäni aiempaa parempaa huolta, pukeutunut kauniimmin ja vain päättänyt, että tänä iltana yritän saada poikaystävän huomion kunnolla itseeni. Kuulostaa siltä, että suhteemme olisi normaalisti huonossa kunnossa, mutta tilanne on lähinnä se, että hyvä suhteemme on hyvä, mutta muuttumassa arkiseksi. Saatan ajatella kliseisesti, mutta korjaan asiaa mielelläni tuomalla suhteeseen lisää romantiikkaa ja "glamouria". Kahden viikon päästä olemme menossa lyhyelle lomalle Tukholmaan, toivottavasti sekin tuo lisämaustetta elämään.

Syyskuun lopun tavoitteina edellisten lisäksi menetetyn painon poissa pitäminen, työlounaiden ja nukkumisongelman ratkaisu. Elämä tuntuu hyvältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti